Kooikerhondje

Kooikerhondje on pieni vilkasluontoinen punavalkoinen lintukoira. Kotimaassaan Hollannissa sitä käytettiin ja käytetään yhä menestyksekkäästi - joskin harvinaisesti - sorsalintujen houkuttelijana. Kettumaisen ulkonäkönsä avulla koira houkutteli sorsat häkkiansaan. Metsästyskauden ulkopuolella kooikerhondje toimi tuhoeläinten hävittäjänä ja öisin lämmitti ja vartioi omistajaansa. Rodun nimi muodostuu kahdesta sanasta: kooiker ja hondje. ”Kooiker” tarkoittaa verkkohäkin omistajaa ja ”hondje” pientä koiraa. Toisin sanoen kooikerhondje on linnustajan pieni koira.

Rodulla ei ole pk-oikeuksia ja se kuuluu FCI:n 8 roturyhmään.

Luonne

Rotumääritelmä kertoo kooikerhondjen olevan "iloinen, ei äänekäs, hyvin riippuvainen kotiympäristöstään, ystävällinen, hyväluonteinen ja valpas". Sille sallitaan varautuneisuus vieraita kohtaan, mutta tutustuttuasi siihen saat siitä elinikäisen ystävän. Jotta kooikerhondjesta tulee yhteiskuntakelpoinen ja reipas koira, se vaatii pennusta alkaen perusteellisen sosiaalistamisen. Siitä huolimatta moni aikuinen kooikerhondje tulee toimeen lähinnä vain oman lauman jäsenten kanssa.

Kooikerhondje oppii nopeasti - niin hyvässä kuin pahassakin. Miellyttämishalunsa ja ahneutensa ansiota sitä on helppo motivoida ja positiivinen vahvistaminen toimii erinomaisesti. Kooikerhondjeista löytyy kuitenkin herkkiäkin yksilöitä, joille yksi ärjäisy väärään aikaan hävittää kuukausien koulutuksen. Se tarvitsee johdonmukaisen koulutuksen oppiakseen luottamaan omistajansa kykyyn hoitaa tilanne kuin tilanne. Useimmat kooikerhondjet noutavat mielellään mitä tahansa kepeistä ja palloista sorsiin ja kanalintuihin sekä uivat mielellään.

Ulkomuoto

Kooikerhondje muistuttaa ulkonäöltään spanielia tai pientä setteriä. Narttujen ihannekorkeus on 38 cm ja urosten 40 cm, mutta kokovaihtelua on runsaasti. Kooikerhondje on rakenteeltaan sopusuhtainen ja mittasuhteiltaan lähes neliömäinen. Rodun väritys on oranssinpunainen ja valkoisen kirjava. Kooikerhondjet usein tunnistetaan niille tyypillisistä ”korvakoruista”, mustasta karvasta mitä on luonnostaan niiden korvien kärjissä. Turkki on puolipitkä ja hieman laineikas tai suora, häntä runsashapsuinen.

Historia

Pienen hollantilaisen lintukoiran varhaishistoriasta kertovat 1400-1800 luvuilta peräisin olevat maalaukset. Erityisesti 1600-luvulla taitelijat kuvasivat töissään näitä punavalkoisia koiria, mutta 1900-luvun alkutaipaleilla rotu oli melkein hävinnyt. Toisen maailmansodan aikana Ammerstolin paronitar van Hardenbroek kiinnostui vanhoissa maalauksissa esiintyneistä pienistä kauniista koirista. Hän antoi kooikerhondjen kuvan eräälle kulkukauppiaalle ja pyysi tätä etsimään kuvan mukaista koiraa. Näin löytyi kaikkien kooikerhondjien uusi kantaemo Tommie, joka synnytti ensimmäisen pentueensa vuonna 1942 kennelnimellä van Walhalla.

Vuonna 1966 Hollannissa hyväksyttiin rotu väliaikaisesti ja vuonna 1971 virallisesti. Ensimmäinen Kooikerhondje -yhdistys perustettiin Hollannissa 1967. Kansainvälisen FCI:n hyväksynnän virallisine rotumääritelmineen rotu sai vuonna 1990. Suomeen ensimmäinen kooikerhondje Falony-Flame Urjette v. Muskyteira tuli vuonna 1991. Siitä alkoi suomalaisten kooikerhondjien historia. Rodun monipuoliset harrastusominaisuudet ovat johtaneet sen yleistymiseen ja nyt vuonna 2013 rekisteröintejä on jo 1032.

Hoito ja terveys

Kooikerhondjen hoito on helppoa. Oikeanlaatuisena sen turkki hylkii likaa ja turkinhoidoksi riittääkin ajoittainen harjaus ja pesu koiran käydessä nauttimassa esimerkiksi lempiharrastuksestaan mutaojissa uimisesta. Karvapeite on kaksinkertainen, joten koirasta lähtee karvaa mikä kerääntyy helposti nurkkiin.

Kooikerhondjen keskimääräinen elinikä on 10-14 vuotta. Rotu ei kuulu PEVISA-ohjelmaan, mutta jalostuskoirilta tutkitaan silmät, polvet ja lonkat. Lisäksi vuoden 2014 alusta alkaen vähintään yhdistelmän toisen koiran on oltava dna-testattu enm-vapaaksi (perinnöllinen nekrotisoiva selkäydinhalvaus). Aiemmin rotua vaivannut von Willebrandin tauti on geenitestien ansiosta saatu käytännössä häviämään kokonaan. Vaikka vakaviakin perinnöllisiä sairauksia tunnetaan useita kuten polymyosiitti, autoimmuunisairaudet (erityisesti munuaisviat) ja epilepsia, niitä esiintyy suhteellisen harvoin ja rotu on Suomessa pienestä kannasta huolimatta perusterve.

Alkuperäinen käyttötarkoitus

Kotimaassaan rotua käytettiin ensisijaisesti häkkiansastajan apurina. Pieni punavalkoinen koira, jolla on valkoinen hännän kärki, muistuttaa sorsien luontaista vihollista kettua. Sorsien seuratessa tarkkaavaisena koiraa, ne eivät havaitse metsästäjän läsnäoloa. Kun koira on saanut sorsan häkkiansaan johtavaan kanavaan, metsästäjä säikäyttää linnun syvemmälle ansaan. Metsästyskauden ulkopuolella kooikerhondje toimi myös tuhoeläinten hävittäjänä. Öisin koiran tärkeä tehtävä oli lämmittää omistajaansa ja vartioida hänen untaan. Kooikerhondjen luonnonläheisestä työskentelytavasta löytyy videoita youtubesta hakusanalla Eendenkooi, tässä yksi esimerkkivideo.

Harrastukset

Enimmäkseen kooikerhondjea käytetään Suomessa monipuolisena harrastuskoirana sillä se on valpas, aktiivinen ja aina valmiina toimintaan. Monet kasvattajat etsivätkin kasvateilleen nimenomaan harrastavia koteja. Rotu ei ole linjautunut ja sama yksilö voikin pärjätä erinomaisesti useissa eri lajeissa. Tässä muutamia koikkereiden keskuudessa suosittuja harrastuksia:

Agility

Nopeana ja ketteränä koirana kooikerhondje on saavuttanut harrastajien parissa suuren suosion. Suomalaisille koirille on lähivuosina tullut menestystä niin SM-, PohjM- kuin MM-tasollakin ja rodusta löytyy useita agilityvalioita.

Mejä

Kooikerhondje on todellinen nenäkoira ja mejässä koira pääsee hyödyntämään parasta aistiaan. Useilla koikkereilla on jäljestysvalion titteli. Koikkereita käytetään myös käytännön hälytystyössä haavakoiden jäljestämisessä.

Näyttelyt

Kooikerhondjien päätapahtuma on loppuvuodesta Hyvinkäällä järjestettävä Spanieliliiton erikoisnäyttely, jonne tuomariksi kutsutaan hollantilaisia roduntuntijoita. Hyvinkään näyttelyssä kooikerhondjeja on parhaimillaan esitetty yli 90, mutta myös näyttelykesän pienissä ryhmänäyttelyissä kooikerhondjet ovat hyvin edustettuina. Koira valmistellaan kehään kevyesti harjaamalla ja näyttelyt on yksi rodun yleisistä harrastuksista. Koikkeri esitetään vapaasti ja luonnollisesti.

Toko

Suomessa ei ole yhtään tottelevaisuusvaliota, mutta useita koirakoita kuitenkin kilpailee menestyksekkäästi. Kooikerhondjen koulutus vaatii paljon kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa koiran vilkkauden ja pehmeyden huomioon ottaen, mutta sen ahneus tekee siitä myös innokkaan oppijan.

Lisäksi monet koikkerit ovat käyneet BH- eli käyttäytymiskokeessa, luonnetestissä sekä MH-luonnekuvauksessa. Spanielin taipumuskokeen on osallistunut yli 20 koikkeria, siinä todetaan spanielirotujen käyttöominaisuuksia.

Tiivistettynä

Kooikerhondje on aktiivinen harrastuskoira, joka tarvitsee paljon virikkeitä ja liikuntaa sekä johdonmukaisen mutta ystävällisen kasvatuksen. Rotu on ulkonäöltään ja luonneominaisuuksiltaan jossain määrin epäyhtenäinen. Vaikka pennun vanhempien meriitit eivät periydykään, kannattaa pentu valita sellaisista vanhemmista, millaisen koiran itse haluaisi.

Viimeksi päivitetty: 02.05.2014 19:26