Patellaluksaatio (PL)
YLEISTÄ: Patellaluksaatio tarkoittaa polvinivelen sijoiltaanmenoa. Patellaluksaatiossa on useita eri asteita ja ne luokitellaan nk. Putnam-asteikolla 1 (= lievin) –> 4 ( = vaikea-asteisin). Putnam-asteikko antaa anatomisen arvion polvilumpion rakenteesta. Se ei kuvaa oireiden voimakkuutta, sairauden haitta-astetta eikä myöskään nivelrikon kehittymisen todennäköisyyttä. Lievimmillään luksaatio tarkoittaa sitä, että koiran polvinivel saadaan tutkimustilanteessa työnnettyä pois uraltaan, mutta palautuu irti päästettäessä itsestään paikoilleen. Voimakkaimmillaan luksaatio aiheuttaa sen, että polvinivel on pysyvästi pois sijoiltaan. Patellaluksaatiolla on yhteys takajalan puutteelliseen kulmautumiseen, jolloin kontakti polvilumpion ja reisiluun välillä on virheellinen. Kooikerhondjella luksoituminen mediaalisuuntaan on yleisempää kuin lateraalisuuntaan, mutta molempia muotoja tavataan.
PERIYTYMINEN: Periytyminen on ilmeisesti monigeenistä eli perustuu altistavien geenien runsastumiseen ja sitä kautta esiintymiseen. Jalostuskäyttöä suunniteltaessa tulisi siksi tutustua myös koiran lähisukulaisten tutkimustuloksiin.
DIAGNOSOINTI JA HOITO: Virallisen patellalausunnon voivat antaa siihen koulutuksen saaneet eläinlääkärit. Virallinen patellalausunto julkaistaan KoiraNetissä, kuten myös rodun Clubregisterissä. Osa luksaatioista ei oireile ennen aikuisikää, jolloin muutos voi olla sen verran dramaattinen, että ontumisen alkaminen liitetään vammaan. Tällöinkin perussyy on lähes aina polven rakenteessa. Äkillisesti oireilevat luksaatiot voivat olla hyvin kipeitä tulehdusreaktion ja vähitellen kehittyvien nivelrikkomuutosten vuoksi.
ESIINTYMINEN: Suomessa on viimeisen 10 vuoden aikana polvitarkastettu yli 300 kooikerhondjea, joista yli 90 % on ollut polviltaan terveitä.
JALOSTUSOHJE: Jalostukseen käytettäviltä koirilta edellytetään virallista polvitutkimusta ja sitä, että tulos on 0 (eli täysin normaali). Polvilausunnon 1 saanut koira hyväksytään kuitenkin myös jalostukseen mutta ainoastaan yhdistettynä 0-polviseen koiraan. Patellaluksaation periytymistavasta johtuen on aina viisasta huomioida myös lähisukulaisten polvitilanne valintoja punnitessa.